Yrittäjän
tilitoimisto
Puuking Oy
Puuking Oy on yrittäjän tilitoimisto, jossa lähtökohtana on asiakkaan tarpeet. Asiakaspalvelu on meille erityisen tärkeää ja jokainen asiakas saa meiltä henkilökohtaista palvelua. Nykyaikaisten ohjelmien ansiosta pystymme hoitamaan taloushallinnon juuri niin sähköisenä, kun sinä haluat.
TILITOIMISTOPALVELUT
Tarjoamme monipuolisen valikoiman taloushallintopalveluita ja tarjottava palvelukokonaisuus suunnitellaan aina yksilöllisesti asiakkaan tarpeiden mukaan. Kirjanpidon hintaan vaikuttaa toiminnan laajuus sekä ulkoistettavat toiminnat. Kun toiminta on pientä ja haluat minimoida kirjanpidon kustannukset, voi olla järkevää ulkoistaa vain juokseva kirjanpito sekä tilinpäätöksen ja veroilmoituksen laatiminen. Kun toiminta laajenee, niin kustannustehokkainta on, että yrittäjä keskittyy pyörittämään omaa liiketoimintaa ja ulkoistaa ainakin osan taloushallinnon kokonaisuuksista tilitoimistolle.
YRITYS
Puuking Oy on perustettu tammikuussa 2020, jolloin asiakaskunta on siirtynyt liiketoimintakaupan myötä Tili- ja mainostoimisto Ohtoselta. Puuking Oy on perustettu palvelemaan yrittäjiä kaikissa taloushallintoon liittyvissä asioissa. Toimintaamme ohjaavia arvoja ovat henkilökohtainen asiakaspalvelu sekä laadukas työ. Asioita tehdään yhdessä yrittäjien kanssa ja muiden sidosryhmien kanssa. Kouluttautuminen sekä verkostoituminen muiden tilitoimistojen kanssa takaa monipuolisen ja tasokkaan palvelun kaikille asiakkaille.
Olemme osa Suomen Talousverkko -ketjua ja kehitämme koko ajan yhdessä muiden Talousverkon yrittäjien kanssa uusia toimivampia toimintatapoja ja malleja, jotta palvelu olisi mahdollisimman sujuvaa ja helppoa.
OHJELMISTOT
Ohjelmistoina käytämme Procountoria, MeritAktivaa sekä eTaskua. Asiakkaille suositellaan sähköistä kirjanpitoa, koska se säästää yrittäjien aikaa ja vapauttaa ajan omaan liiketoimintaan. Mikäli asiakas haluaa hoitaa oman taloushallinnon kokonaan paperisena, niin myös se on mahdollista. Moni asiakas on ottanut käyttöön ns. hybridimallin, jolloin tositteet toimitetaan eTaskuun, tiliote tulee konekielisenä ohjelmaan ja me yhdistetään nämä ohjelmistointegraation avulla.
Procountor on helppokäyttöinen taloushallinnon ohjelmisto, jossa kaikki taloushallinnon työvälineet ovat samassa paketissa.
Procountor Solo soveltuu pienen yrityksen taloushallinnon sähköistämiseen toimialasta riippumatta.
MeritAktiva on edullinen ja selkeä kirjanpito-ohjelma pienille yrityksille, ohjelmassa on mahdollista kirjanpidon lisäksi hoitaa laskutus ja vastaanottaa verkkolaskut
eTasku on web- ja mobiilisovellus, jolla yrittäjä voi kuvata kuitit, tehdä matkalaskut sekä vastaanottaa palkkalaskelmat.
TALOUSVERKON BLOGI
- Onko nykyinen tilitoimistosi kriisissä?
- 5 vinkkiä yrittäjän verosuunnitteluun tilinpäätöksen ja osingonjakopäätöksen hetkellä
- Yrittäjä - ohjelmistolla on väliä
- Tilitoimiston vaihtaminen
- Tilitoimisto yrittäjän tukena päätöksenteossa
- On aika valmistautua tilinpäätökseen?
- Työeläkevakuuttaminen pähkinänkuoressa – YEL- ja TyEL-vakuutukset
- Toiminimestä osakeyhtiöksi – onko se verotuksellisesti järkevää?
- Osingonjako murretulla tilikaudella - oletko nostanut osinkosi aina väärin?
- Miten yritys voi tehdä lahjoituksen Ukrainan kriisissä auttamiseksi?
- Mitä konkreettisia hyötyjä taloushallinnon automaatio tuo yrittäjän arkeen?
- Yhtiömuodot vertailussa – mitä yhtiömuodon valinnassa kannattaa ottaa huomioon?
- Rajoittaako kassavarojen puute yrityksesi kasvua?
- Tilintarkastajan valinta – milloin ja miksi?
- Joululahjat henkilöstölle – milloin lahja on saajalleen verovapaa?
Meillä on Anun kanssa alusta asti toimineet niin sanotut ”asioiden väliset kemiat” todella hyvin. Sitä arvostan kovasti, sillä olisi vaikeaa, jos asiat pitäisi vääntää rautalangasta. Yhteydenpito Anun kanssa on vaivatonta ja nopeaa – aina kun mieleen tulee jokin kysymys, niin voin laittaa Anulle viestiä.

Puuking Oy
Kasarminkatu 39
87500 KAJAANI



Nanna Heikkinen

Heli Ruotsalainen
Puukin Oy
Kasarminkatu 39
Olemme osa Talousverkkoa.

Talousverkon blogista löydät paljon hyödyllisiä neuvoja ja vinkkejä.